Smoke 'n' mirrors

Heittäkää huolenne, sillä olen palannut lihapatojen äärelle! Toisin sanoen opiskelukiireiden aiheuttama kiusallinen vapaa-ajan puute on rajoittanut blogausta viimeisen kerran (siis kunnes aloitan taas opiskelun uudestaan) ja tulen luoksenne, rakkaat opossumit, sinisenä ja keinonahkaisena. Ei, en kärsi hypotermiasta, vaikka edellinen hypoteesi niin väittäisikin, vaan puhun aivan muista asioista. Nimittäin vaatteista, sen takiahan me kaikki täällä olemme.

Huomaan, että olen täysin unohtanut, miten tämä homma etenee. Voit ehkä huomata tämän oheisen kuvan ilmeesta, joka on tahallisen virittymätön. Aloittakaamme siis tämän ajan tapahtumista ja tarkemmin tämän kyseisen iltapäivän tapahtumista. Kuten sanottua, koulu on ohitse ja tällä pojalla on oleva 23. päivä käsissään kuvataiteilijan (amk) paperit ja siitä syystä käyn koululla lähinnä syömässä. Tänään kohtasin ruokailun jälkeen pari kollegaa, jotka sittemmin suostuttelin dekadenttiin päiväkahvihetkeen lähiseudun parhaimmistoon kuuluvassa ravintolassa Buttenhoffissa, joka on valopilkku imatran ikiyössä. Nautittuamme lattet ja suoraan uunista pöytäämme kannetut omena- ja raparperipiirakat tuli halu suunnistaa kirpputorille. Tällä kertaa kohteena oli Imatrankosken Mega-tori, josta minulle tulee aina mieleen Jukka-Pekka Palo ja Megavisa.Visailut sikseen! En ihmeitä odottanut kirpparitarjonnalta, ja kun ystäväni näytti minulle pikkupojille mitoitetut, kirkkaanväriset miesten stringit kaikessa runsaudessaan, olin vakuuttunut, ettei tällä paikalla olisi minulle enää koskaan mitään tarjottavaa (viitaten sekä kyseiseen kirppariin että imatraan, sillä olenhan täältä lähdössä näinä päivinä). Kuinka ollakaan suunnistettuani uuden ihastukseni kauluspaitain äärelle huomasin vaaleansinisen Burberryn paidan. Koko oli ilmaistu ystävällisesti numerolla 39, mutta kokeiltuani paitaa päätin, ettei yhtä numeroa liian pieni paita olisi pahitteeksi vaatekaapilleni. Hintana viisi euroa, joka hieman on normaalia korkeampi. Taitaa megatytöt tuntea merkkivaatteensa. Täytyi kyllä vaihtaa napit vanhoista vaaleista kuvassa näkyviin tummansinisiin, nappien hinnaksi tuli yksi euro.

Kuvan takki on päälläni harvoin, edellisen kerran käytin sitä kesällä 2006, kun minulla oli vielä hulmuava takatukka. Muistan sen illan kuin eilisen, tai sanotaan vaikka, että ainakin osia siitä illasta muistan kuin eilisen. Mukana menossa oli mm. kanssaihmiseni Maria, yllään kuuluisa euroviisumekko. Suunnistimme DTM:n tanhubileisiin ja illan lopuksi kannoin Mariaa reppuselässä. Oi aikoja, oi tapoja. Takki on UFF:n euron päiviltä eli maksoin siitä euron, vai oliko peräti kolme. Alkuperäinen hinta oli useita kymppejä. Veikkaisin, että takki on jonkun itse tekemä, eikä ketjukauppain tekele, vaikkei niissäkään mitään pahaa ole... kehitysmaiden pikkulapset on yllättävän hyviä ompelijoita.

Housut on Bossin, ostettu männä vuonna stokkalta. Kuvassa nähtävillä myös muita kirppariostoksia, kuten peili (20€) ja Adidaksen punainen lääkärilaukku (4€), jonka hoksasin legendaarisilta kierrätyskamuilta. Katsoin laukkua kaupassa ja mietin, että ompa pölyinen ja päätin pyyhkiä pölyt vasta kotona. No, sitten kotona huomasin, että ei se olekaan pölyä, vaan varmaankin auringon valosta johtuvaa haalistumista. Saattaa se olla myös pinttynyttä pölyä tai jotain sellaista. Olen ymmällä! Jos joku teistä ruudinkeksijöistä tietää, millä välineellä tuota pitää silitellä, että saadaan aikaan tasaisen sävyinen, puhdas pinta, ottakoon hän minuun välittömästi yhteyttä.