sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Ale/ Rea

Kurjan budjetin myötä en ole juurikaan alennusmyyntejä kierrellyt (yritän säästää, jotta pääsen Kanadaan kesällä). Tiedän kokemuksesta, että jos ei ole varaa niin alennusmyyntiaikaan on parempi kiertää kaupat kaukaa, muuten harmittaa. Puolivahingossa ostin kuitenkin pari villatakkia ja yhden topin (piti ootella puolisen tuntia kauppakeskuksessa kanssanisäkästä, mitä muutakaan olisin voinut tehdä?!) ja 4 paria korvakoruja (hollantilainen kämppis pyysi seurakseen kaupungille joten en voinut muuta kuin lähteä nimimerkillä twist my rubber arm). Noh, ei näistä ostoksista vielä nälkäkuurille joudu. "Villa"takkien hinta ei ollut kovin suolainen, nimittäin kympin kipale (Lindex). Korvikset oli -75 % eli hinta ei ylittänyt edes kahta euroa/ pari.

Kuvassa ylläni on siis alesaaliista Lindexin villatakki (9,95 €) sekä Glitterin korvikset (1,15 €). Housut vanhat kirpparilta muutamalla eurolla lunastetut sekä alla jo aikaisemmin nähty toppi/tunika (Lindex). Huomaa värikoordinaatio korvisten ja sukkien kohdalla! Tiedän mitä ajattelet... jotkut ne vaan osaa!

Alla vielä kuva näistä neljästä korvisparista. Vasemmalla ylemmän kuvan sydämmet tarkemmin. Ostin samanlaisia kahdet, sillä en osannut päättää väriä. Tennismailat tuntuivat melko hupaisilta, sillä minut tuntevat tietävät, etten ole mikään kovin urheiluhullu... No jos tuntemattomat sentään menisivät lankaan. Violeteissa lehdeissä viehätti värin sekä aiheen lisäksi materiaali: jokseenkin halvan oloinen muovi. Kuvassa näkyy myös vilaus muusta korukokoelmastani sekä aurinkolasit vahvuuksilla jotka luovat efektin "kärpänen joka törmäilee esineisiin". Jos et usko niin tule kylään ja pistä ne päähän.

Nyt kaikille hyvää yötä ja ensi viikolla ehkäpä yhteispostausta keikkapukeutumisesta, eiks niin Tuomas?!

tiistai 15. tammikuuta 2008

Menneen talven lumia

Valkoinen on kliininen väri, jota usein tapaamme vain sairaaloissa tohtorien yllä tai talvella ulkona, kun katsomme ikkunasta ulos. Jälkimmäistä määritelmää pitänee tosin tarkentaa vuosien edetessä. Tietysti valkoinen t-paita on vanha tuttu samoin, kuin serkkunsa kauluspaita. Harvemmin tulee vastaan muita vaatekappaleita, jotka rehvastelisivat valkean hehkullaan.

Veli Valkoinen tunnetaan hankaluudestaan; siinä näkyvät kaikenlaiset tahrat (paitsi valkoiset ja värittömät). Mitä iloa tästä valon aallonpituudesta sitten on meille? Noh, sehän on valovoimaisin kaikista väreistä. Toisin sanoen rusketuksesi korostuu huomattavasti, jos pukeudut valkoiseen. Käytän itse tätä tekniikkaa mielelläni talvisin, kun oman ihoni sävy on siirtynyt askeleen lähemmäs mannapuuroa.

Valkea takkini on ostettu joulun jälkipäivinä Jyväskylästä, SPR:n kirpparilta. Olin iloinen tämän löytäessäni, koska kuten mainittua, minä ja valkoinen olemme liian usein erossa. Halpakin tämä oli, kuin mikä. Pari euroa ja sekin otettu henkilökohtaisesta kaljakassasta, hyvä minä!
Takin alla on vihreään taittuva vaalea kauluspaita, jonka hankin kesällä UFFilta muutamalla eurolla. Samalla etapilla käteeni tarttui myös ulkoilmassa käytettävä vetoketjullinen takki, joka oli väriltään hyvin lähellä tätä paitaa. Ajattelin heti, että en voi erottaa näitä kahta, sehän olisi, kuin ottaisi vastasyntyneen lapsosen pois äitinsä povelta. Ostin siis molemmat, mutta puhutaan siitä takista enemmän, kun ilmat sen sallivat.
Kauluspaidan alla on niin ikään joulun alla H&M:ltä ostettu valkoinen t-paita, jossa on positiivista mielialaa herättäviä värikkäitä raitoja. Paita oli alennusmyynnistä ja maksoi jotain kahden ja kolmen euron väliltä. Yleensä ostan kokoa L tai M, kun on kyse t-paidoista. Tässä yhteydessä tein poikkeuksen, koska olen alkanut välittää suuremmista paidoista (ihan kuin olisin joskus maininnut tästä...) eli tämä paita on kuin onkin kokoa XL. Mitäköhän keksin seuraavaksi?? Ponchon? Kukkamekon? Neljän hengen retkiteltan??!
Housut ovat H&M:ltä ja niistä onkin jo puhuttu harmaan (epä)värin yhteydessä.

Tahtoisin kuitenkin kiinnittää huomionne rintapielessäni komeilevaan rintarossiin. Sen toi pukki. Tässä rintaneulassa esiintyy palvomani supersankari She-ra (He-manin kaksoissisko). She-ra taistelee ystäviensä kanssa pahaa Hordakia ja tämän kätyreitä vastaan ja on samalla kokopäiväinen prinsessa.

maanantai 14. tammikuuta 2008

Se ihana violetti mekko

Tein pari mukavaa mekkolöytöä kirpputorilta männäviikolla. Tässä esittelyssä näistä toinen eli vanha violetti, jossa mustia pieniä raitoja (ei taida näkyä kuvassa vaikka kuinka siristää, kiitos Suomen talven sekä hyvän valaistuksen). Kirpputoreilta etsinkin useimmiten mekkoja, takkeja, hameita, laukkuja sekä kenkiä. Topit niin usein kulahtaa pesussa ja ovat mallia napa näkyy. Tietysti iäkkäämmät, kunnon kankaasta tehdyt kestävät pidempään, mutta jostain syystä niitä ei muista etsiskellä. Housut puolestaan ovat siinä mielessä kinkkiset, että oikeaa kokoa tuntuu olevan vaikea löytää. Vaikka tyylin puolesta olisikin mukava pöksy niin voisi toiseen lahkeeseen kutsua kaverin kylään tai housut on kokoa barbie... Noh, yrittänyttä ei laiteta.

Palataanpa takaisin tähän kuvaan. Kyseinen uusi lempparimekkoni maksoi siis 4,5 e SPR:n Kontissa. Mekossa viehättää erityisesti muoto yhdistettynä väriin. Tuskin esim. harmaana olisi mekko aivan yhtä mieluinen. Mekko löytyi retro-osastolta ja päästää väriä vanhan kansan malliin (= omien havaintojeni mukaan nykyrytkyt hyvin harvoin päästävät väriä). Keskivartaloani korostamaan asetin vanhan kirpputorilta löytämäni vyön, jonka hinta on vaipunut unholaan. Erinomainen vyö vyötäröä kaunistamaan! Jalassa taitaa olla myös housut näin talviaikaan, eli olisko Jim&Jill mustat alaspäinkapenevat housut, jotka ostin ennen kuin pilli oli taas muotia. Muuta huomioitavaa kuvasta: kuten huomaatte, en ole vielä täysin purkanut muuttokuormaani. Syytän lumen tuloa sekä poliittista epävarmuutta maailmalla.

Uudessa asumuksessani on valitettavan vähän kaappitilaa: käytössäni on pelkästään yksi hyllykaappi sekä tupla henkarikaappi. Vaatteet mahtuvat toki, mutta eivät kovin käytännöllisesti. Ajattelinkin pistää kirpparipöydän pystyyn taikka lahjoittaa osan vaatteista pois. Tähän liittyen ks. vanha kirjoitukseni toisesta blogista koskien kirpparille päätyvien tavaroiden valitsemista ja sen vaikeutta.